tiistai 15. joulukuuta 2015

Opiskelijoiden päätelaite

Tietoa päätelaitteista ensi lukuvuoden alusta lähtien

-Kaikki nykyiset ykköset luovuttavat lukion lainaamat i Padit tulevana keväänä toukokuun lopussa, koska niiden leasing-aika loppuu ja aletaan valmistua sähköisiin yo-kokeisiin.

-Ensi syksynä kaikilla ykkösillä (tulevat) ja kakkosilla (nykyiset ykköset) on oltava jokin päätelaite opiskelussa käytössään. Laite voi olla joko keväällä järjestettävän koulun yhteistilaksen kautta hankittu yo-kokeeseen soveltuva laite tai itse hankittu laite, joka mielellään soveltuu sähköisiin yo-kokeisiin. Ohessa linkki laitteisiin, joita on onnistuneesti käytetty yo-koejärjestelmän kokeissa omaa laitetta käyttäville.
https://digabi.fi/2015/11/naita-koneita-lukiolaiset-kayttavat-abitissa/
Yhteistilauksesta ja laitevaihtoehdoista tulee lisää tietoa vuodenvaihteen jälkeen, kun opettajakunta ensin tekee päätöksen asiasta opettajainkokouksessa alkuvuodesta.

-Tulevat kolmoset (nyt 2. vuoden opiskelijat) opiskelevat i Padeja käyttäen lukion kolmannen vuoden loppuun. Kaikki i Pad-laitteet pitää palauttaa lukiolle keväällä 2017. Noin puolella on i Pad 4-laitteet, joiden leasing-aikaa jatketaan vuodella tämän mahdollistamiseksi. Sähköiset yo-kokeet syksyllä 2016 ovat filosofiassa, maantiedossa ja saksassa. Keväällä 2017 näiden lisäksi psykologiassa, ranskassa ja yhteiskuntaopissa. Jotta näissä kokeissa opiskelija selviää tietoteknisesti, tullaan tämän vuoden 3. jakson koeviikosta alkaen toteuttamaan sähköisiä kokeita atk-luokassa varsinkin näissä aineissa. Oppilaat voivat käyttää opiskelussaan myös omaa tietokonettaan, vaikka koulun i Pad-laitteet ovatkin vielä käytössä.

-Lisäksi tullaan ensi syksystä lähtien tarjoamaan teknistä tukea tarvitseville TVT-klinikalla. Ensinsijaisesti siellä voi harjoitella yo-kokeessa tarvittavaa laitteen boottausta ja yo-koeohjelmien käyttöä omalla laitteella, mutta myös jos tarvitsee apua ohjelmien lataamiseen tms.



lauantai 12. syyskuuta 2015

Sähköisiin ylioppilaskokeisiin valmistautuminen käynnissä

Tämä lukuvuosi on niin Kangasalan lukiossa kuin kaikissa Suomen lukioissa teknisen varustautumisen aikaa. Tämä kiire ei kylläkään ole samaa luokkaa kuin digabilaisilla. Digabilaiset on YTL:n palkkaamia atk-alan asiantuntijoita, joiden vastuulla on sähköistää yo-kokeet kaikilta osin kevääseen 2019 mennessä.



Kangasalla on viime lukuvuoden syksystä alettu kartoittaa laitekantaa, koetilan sähköistämistä ja verkottamista Digabilta tulleiden ohjeiden mukaisiksi. Mukana on niin kunnan atk-palveluiden, tilapalvelun ja lukion edustajia. Koetilana toimii liikuntasali kuten tähänkin asti ja, kun kaikki kirjoitukset toteutetaan sähköisinä, varaudutaan ottamaan myös auditorio osaksi koetilaa. Viime keväänä toteutettiin n. 30 oppilaalla harjoituskokeita suljetussa yo-koetta jäljittelevässä ympäristössä.
Koetilan rakentamisesta on tehty dokumentointi, jota käytetään runkona ja kehitetään edelleen.

Tämä suunnitteluryhmä jatkaa tänä vuonna työtään. Lokakuun 2. päivänä on valtakunnallinen harjoitus äidinkielen yo-kokeesta. Tätä varten rakennetaan liikuntasaliin vielä vanhoilla kootuilla laitteilla (mm. kytkimet, palvelin) koeverkko. Kevään viralliseen harjoitukseen tulee sitten uudet  laitteet, joita täydennetään kokelasmäärien kasvaessa. Kevään harjoituskoe pidetään lyhyessä saksassa, filosofiassa ja maantiedossa. Kokeeseen osallistujat ovat mahdollisesti samoja, jotka syksyllä 2016 osallistuvat varsinaiseen kokeeseen.

Sähköinen koe tehdään ensimmäisinä vuosina opiskelijoiden tai koulun läppäreillä. Opiskelijan vastuulla on ytl:n mukaan hankkia laite, jolla osallistuu yo-kokeeseen. Lisäksi opiskelijan tulee osata käynnistää laitteensa käyttöjärjestelmä USB-tikulta ja hankkia kuulokkeet. Tämän lukuvuoden harjoituksissa käytetään sekä koulun että opiskelijoiden läppäreitä.

Tänä syksynä lukion aloittavilla on ollut mahdollista tuoda oma pc, jota käyttää opiskelussa muistiinpanojen yms. tekemiseen. Ensi syksynä onkin sitten kaikilla ykkösillä ja kakkosilla oltava henkilökohtainen laite, jolla opintojaan suorittaa. Sähköisiin yo-kokeisiin vaadittava laite löytyy varmasti lähipiiristä vaikka lainaksi, jos sellaista ei itsellä ole. Yo-koeohjelmia taas osaa käyttää, jos on perustaidot mistä tahansa toimisto-ohjelmista. Lukioaikana tullaan opinnoissa käyttämään monipuolisesti eri ohjelmia.

Nyt on menossa kouluverkon salasanojen tarkastaminen ykkösillä, että ne pelaavat kaikilla, jotta esim. Office365en toimisto-ohjelmien ja pilvipalvelun käyttö sujuisi. Lukuvuoden aikana ro-tuokioissa osallistuvat ykköset ja kakkoset Digikurssille, jossa käydään läpi tietotekniikan perusasioita.